Bussikyyditys Käpyristeily IV

Torstai 12.4.2018

MEOL- Metsäalan Opiskelijat ry järjesti seminaariristeilyn kaikille Suomen metsätalousinsinööriopiskelijoille sekä työelämän edustajille 12–14.4.2018. Torstaina 12.4.2018 klo. 3.45 bussi saapui Karelia-ammattikorkeakoulun Wärtsilä-kampuksen pihaan, jossa sitä odotti Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijoita sekä työelämän edustajia.

Matkanjohtajana toimi opiskelijayhdistys Jimpon puheenjohtaja Niilo Immonen. Bussiin pääsi etukäteen kyytiin ilmoittautuneet, joista oli koostettu lista. Listan avulla turvattiin, ettei kyytiin nousisi ylimääräisiä henkilöitä ja että paikat riittäisivät kaikille. Kello. 4.00 bussi lähti liikkeelle kohti Helsinkiä. Tässä vaiheessa bussi oli suunnilleen puolillaan ihmisiä. Alkumatka meni väsyneissä merkeissä ja suurin osa matkustajista nukkui. Kello 6.00 bussi saapui ensimmäiseen pysähdyspaikkaan, Juvan ABC liikenneasemalle. Tauko kesti puoli tuntia, jonka jälkeen matka jatkui Mikkeliin.

Mikkeliin saapuessa kello näytti 7.05. Mikkelistä kyytiin nousi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijoita sekä lisää työelämän edustajia. Mikkelistä lähtiessä bussissa oli enää kolme paikkaa vapaana. Matkan toinen taukopaikka oli Vierumäellä Matkakeitaalla klo. 8.40. Tämäkin tauko kesti puoli tuntia. Viimeistään Matkakeitaan jälkeen viimeisimmätkin unihiekat olivat karisseet silmistä ja porukka alkoi odottaa Helsinkiin saapumista sekä laivaan pääsemistä. Helsingin Olympiaterminaaliin bussi saapui klo.10.45. Tämän jälkeen odottelimme vielä bussissa hetken, kun matkanjohtaja kävi hakemassa porukalle maihinnousukortit. Sitten vain tavarat mukaan ja terminaalin kautta laivaan ja seminaariin.

Aamulla 11:00 n. 200 metsäopiskelijaa & metsäalan asiantuntijaa kohtasi toisensa Silja Linen Olympiaterminaalissa. Metsäopiskelijoiden lisäksi tapahtumassa oli n. 25 % työelämän edustajaa erilaisista organisaatioista ja yrittäjistä koostuen. Terminaalista tapahtumaan osallistuvat ihmiset siirtyivät Silja Serenaden konferenssi tilaan seminaariristeilyn.

Seminaari oli hyvin tiivis ja osallistujat mukaansa tempaiseva. Sen aloitti allekirjoittanut avauspuheella juontaja kollegani Perttu Latvalan kanssa. Tämän jälkeen Maa- & Metsätalousministeri Jari Leppä saattoi valtiovallan terveiset opiskelijoille, sekä myös työelämän edustajille.

Ministeri Lepän puheen jälkeen MEOLin puheenjohtaja Eero Peltola kiitti ministeri MEOLin logolla varustetulla Kupilka – kuksalla

Tämän jälkeen puheenjohtaja Eero jatkoi MEOLin tervehdyksellä tapahtumaan osallistuneille. Puheessaan Eero kertoi hiukan MEOLin historiaa, murroshetkiä sekä tulevaa. Myös MEOLin 2018 vuonna perustetusta osakeyhtiöstä kerrottiin ja siitä, kuinka yhdistys haluaa kehittää suomalaisten metsäopiskelijoiden asemaa tärkeänä linkkinä työelämän, sekä opiskelun välissä. Puheen päätteeksi yhdistys halusi kiittää kunniapuheenjohtajiaan, sekä kunniajäseniään, joiden kunnianimet mainittiin yhdistykselle ensimmäistä kertaa.

Kunniapuheenjohtajat:

Olli Simanainen

Iida Kauhanen

Arttu Huhtanen

Jyrki Piiroinen

Kunniajäsenet:

Juri Laurila

Siiri Niinivirta

Seminaari jatkui tapahtuman yhteistyökumppanin METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:n Jani Akkasen puheenvuorolla. Puheessaan Jani kertoi ajankohtaisimpia asioita oman organisaationsa saralta. Tämän jälkeen siirryimme ohjelmassa ensimmäiseen paneelikeskusteluun. Suomen metsien käytön tulevaisuus – lisää edunvalvontaa, vai pitkäkestoisempaa tuotekehittelyä?

Paneelikeskusteluun osallistui arvostettu joukko aiheen asiantuntijoita.

Ilpo Puputti UEF – Union of European Foresters

Tomi Salo Metsäteollisuus ry.

Matti Mäkelä Maa- & Metsätalousministeriö

Juha Hakkarainen MTK

Paneelikeskustelussa keskusteltiin useista ajankohtaisista kysymyksistä ja video tästä seminaarista, sekä keskusteluista tullaan julkaisemaan MEOLin YouTube kanavalla tämän kesän aikana. Keskustelun jälkeen pidimme pienen teknisen tauon, jonka

aikana tapahtumaan osallistuneet pystyivät tutustumaan yhteistyökumppaneidemme ständeihin kaikessa rauhassa suurimman ruuhkan välttämiseksi seminaarin lopussa.

Tauon jälkeen oli yhteistyökumppaneidemme hetki. Ensiksi lavan otti haltuunsa Metsäkustannus Oy:n Pasi Somari. Pasi piti erinomaisen puheen siitä, kuinka tekniikka on kehittynyt viime vuosina, mutta kuinka ihmiset silti vielä nykyäänkin tarvitsevat sekä haluavat käyttää kirjallisuutta. Pasin puheenvuoron jälkeen METO – Metsäalan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Tuomo Turunen piti puheenvuoron METO Yrittäjistä. Tämä puheenvuoro antoi osallistujille varmasti puhtia verkostoitumiseen, sillä puhe oli lyhyt, ytimekäs mutta samalla mukaansa tempaiseva. Toiseksi viimeisempänä yhteistyökumppanina lavalle asteli Metsä Groupin Olli Harju. Harju kertoi myös hyvin ytimekkäästi omasta organisaatiostaan ja kehotti nuoria verkostoitumaan, kun näin hyvät puitteet heille oli luotu.

Yhteistyökumppaneiden puheenvuoron jälkeen siirryimme seminaarin toiseen paneelikeskusteluun. Järjestäjien, sekä tapahtumaan osallistuvien menetykseksi Suomen metsien hyödyntäminen riistataloudessa – toinen keskustelija oli joutunut perumaan viime hetkellä, joten ohjelmanumero suoritettiin seminaarimaisena. Riistakeskuksen Janne Miettinen oli varautunut tapahtumaan Riistakeskuksen riistametsänhoidon koulutusmateriaalilla, joten nyt tapahtuman ansiosta n. 200 ihmistä sai asiantuntevan koulutuksen aiheeseen tapahtuman yhteydessä. Tämän ja seminaarin jälkeiset kysymykset ovat myös nähtävissä MEOLin YouTube kanavalla tulevaisuudessa.

Riista-aihe tuotti laajaa keskustelua osallistuneiden piirissä luennon loputtua.

Jälkimmäisen seminaari aiheen jälkeen tapahtuman yhteystyökumppani Wuudis Oy:n Seppo Huurinainen esittely organisaatiotaan, sekä EU-rahoitteista Databio projektia. Näistäkin lisää tulevaisuuden videotallenteessa.

Seppo Huurinainen kertomassa metsädatan mahdollisuuksista tulevaisuuden työnantajana.

Seminaarin jälkeen tapahtumaan osallistuneet pystyivät tutustumaan uudelleen tapahtuman yhteistyökumppaneihin ständeilyn muodossa. Ständeilyn jälkeen suuri osa risteilijöistä suuntasi kohti illallista laivan buffet osastolle. Informatiivisen iltapäivän ja hyvän ruuan jälkeen tapahtuman järjestäjä halusi rohkaista osallistujat liikkumaan, sekä verkostoitumaan. Vuorossa oli laivataitoilu! Laivataitoilussa kaikki risteilyyn osallistuneet jaettiin sattumanvaraisiin tiimeihin, jossa heidän tuli vastata metsätaitoilusta modifioiduilla laivarasteilla parhaalla mahdollisella tavalla. Rasteina olivat mm. PPA, keski-ikä, improvisointi, lajitunnistus sekä vanhojen työkalujen tunnistus.

Taitoiluiden jälkeen ilta jatkui jokaisen parhaaksi näkemällään tavalla. Aamulla kuitenkin kaikki matkustajat heräsivät Ruotsin aluevesillä ja päivä Tukholmassa odotti tutkijoitaan.

 

13.04.2018 perjantai

Käpyristeily IV osallistujat heräsivät aurinkoiseen huonon onnen päivään Tukholmassa. Onneksi mitään ei kuitenkaan tähänkään mennessä ollut sattunut. Seuraavana ohjelmanumerossa oli tutustuminen länsinaapurimme pääkaupunkiin ja sen kulttuuriin sekä tarjontaan. Onneksi sää oli mitä mainioin verrattaessa esimerkiksi Itä-Suomen 150cm lumitilanteeseen!

Tukholmasta päästyämme takaisin laivaan seuraavana ohjelmanumerona oli tapahtumaan osallistuneille mahdollistettu private shopping laivan Tax-freessa.

Private shoppingin jälkeen opiskelijoilla oli mahdollisuus lähteä metsästämään itsellensä opinnäyte- taikka jopa kesätyötä! MEOL järjesti historiansa ensimmäisen Opinnäyte- & työ Speed Networking tapahtumansa, johon osallistui tunniksi mitoitettuun tapahtumaan juuri sopivasti väkeä. Juttua kauniissa saaristoisessa auringonlaskussa lensi ja kontakteja syntyi!

Networkin tilaisuuden jälkeen MEOL järjesti vielä private karaoken, jossa tapahtuman osallistujat pääsivät tutustumaan toisiinsa vielä viimeisen illan aikana rauhassa hyvän seuran, sekä musiikin merkeissä.

Illan lopuksi MEOL jakoi vielä parhaimman #käpis18 kuvan jakaneen, parhaimman puvun sekä laivataitoilu 2018 voittajien palkinnot. Tätä ennen Metsäkustannus Oy julkisti kaksi risteilyseminaarin yhteydessä ja esikampanjassa poikinutta opiskelija bloggaajaa!

Lauantai 14.4.2018
Laivan saavuttua takaisin Olympiaterminaalin bussi oli odottamassa samassa paikassa kuin tullessamme Helsinkiin. Helsingistä lähdimme ajamaan pois klo.10.30. Jos tulomatkalla oli ollut väsymystä ilmassa, niin samanlaista oli havaittavissa myös Helsingistä pois lähtiessä. Pysähdyimme jälleen Matkakeitaalla, jossa suurin osa porukasta ruokaili. Matkakeitaan jälkeen määränpää oli Mikkeli, jossa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijat, sekä paikkakunnalla asuvat työelämän edustajat jäivät kyydistä. Väsynyt joensuulaisryhmä höystettynä muutamalla väsyneellä työelämän edustajalla jatkoi vielä kotimatkaansa. Juvalla oli viimeinen pysähdys ja siitä matka suorastaan lensi viimeisen etapin aikana. Joensuussa olimme perillä klo. 17.05, josta porukka pääsi hajaantumaan jokainen omille tahoilleen.

Kuvat: Teemu Toivonen