Meto mukana metsäväen EM-hiihdoissa

Juhlatapahtuma, järjestyksessään 50. metsäväen hiihdot (EFNS) kisailtiin tammi-helmikuun vaihteessa 2018 Etelä-Tirolissa, Italian kuuluisassa ampumahiihtokeskuksessa Anterselvassa. Tapahtuma oli houkutellut tavallistakin enemmän metsäväkeä mukaan: Yli 1000 osallistujaa kilvoitteli hiihtoladuilla, osallistui mielenkiintoisiin oheistapahtumiin tai muuten vaan nautti aurinkoisesta Alppien talvesta.

Suomea tapahtumassa edusti n. 45 hengen joukkue, koostuen metsäammattilaisista, metsänomistajista ja heidän perheenjäsenistään. Maamme kisamenestys oli jälleen mainio: Joukkueemme saavutti lukuisia voittoja ja muita mitalisijoituksia. Osa suomalaisista osallistui myös legendaariselle Marcialonga-hiihtomaratonille.

Jatkossa olisi hienoa, jos mukaan saataisiin enemmän myös nuoria, nykyisiä tai tulevia metsäammattilaisia, kuten metsäopiskelijoita.

Talvella 2019 kisaisäntänä toimii Saksan Baijerin osavaltiossa sijaitseva Arberland. Kisat käydään 10.-16. helmikuuta. Osallistua voivat metsäalan ammattilaiset, eläkeläiset, opiskelijat ja edellä mainittujen perheenjäsenet. Viestihiihtoa ja juniorisarjoja lukuun ottamatta suoritukseen kuuluu pienoiskivääriammunta järjestäjien aseilla. Tapahtumaviikon ohjelmassa on myös useita vaihtoehtoisia retkikohteita ym. aktiviteetteja.

Pohjois-Karjalan Meto on ollut mukana tukemassa kisamatkaa ja kannustaa jäseniään osallistumaan ensi talven tapahtumaan. Tapahtuma on varsin rentohenkinen; osallistua voi, vaikkei tavoitteena olisikaan menestys hiihtoladulla. Kisaviikon aikana on mainio tilaisuus tavata ammattitovereita eri puolilta Eurooppaa. Lukuisat vaihtoehtoiset metsä- ja kulttuuriaiheiset retket ovat mielenkiintoinen osa kisaviikon ohjelmaa.

Kisojen kotisivuilla lisätietoa, tulokset ym:

www.efns.eu

Lisätietoja ja ilmoittautumiset

Kalervo Janhonen

etunimi.sukunimi@storaenso.com

0400182844