Meto Pohjois-Karjala ry:n vuosikokous 2017

Meto Pohjois-Karjala ry:n vuosikokous ja pilkkikilpailut järjestettiin 25.3. Joensuun Kuhasalossa.

Nuotiomakkarat ja nokipannukahvit maistuivat ja kokous sujui hyvin ilman audiovisuaalisia välineitä. Kokouspaikka saikin kiitosta, ”pankkien” kokoushuoneet on jo nähty!
Vuosikokouksessa käsiteltiin sääntöjenmukaiset asiat. Meton neuvottelupäällikkö Markku Varis kertoi terveisensä kokouksen aluksi. Yhdistys on varannut tulevalle vuodelle varoja jäsentapahtumaa varten, sekä jäsenien avustushakemuksiin. Meton Hirvolanjoen tilalla sijaitseva yhdistyksen käytössä oleva kota käsitellään ja maalataan tänä vuonna. Opiskelijat järjestävät metsätaitoilun SM –kisat ja kesäkisat Silva –messujen aikaan.

Olli Arponen voitti pilkkikilpailun.
Vuosikokouksen jälkeen pidettiin yhdistyksen pilkkikilpailut. Kelloja vilkuiltiin kovaa tahtia kun lähtöhetki läheni. Lopulta innostunut pilkkijoukko suuntasi kohti Pyhäselän jäätä. Reikiä syntyi ja parhaita kalapaikkoja etsittiin samalla naapurin liikkeitä seuraillen. Parin tunnin kisan jälkeen pidettiin tiukat saaliiden punnitukset.
Viime metreillä mukavan kokoisen siian saanut Olli Arponen voitti kilpailun painosarjan, kuin myös isoimman kalan sarjan. Painosarjan voitosta Ollille luovutettiin Pomoselän viikon lahjakortti Meton majoille Saariselälle. Kilpailu oli tiukka, mutta sijoitukset saatiin selville ja kaikki osallistujat palkittiin.

Kiitämme Stora Ensoa, Metsäpalvelu Turunen Oy:ta sekä Otsoa hyvistä palkinnoista.

Tulokset:
1. Olli Arponen 571 g + kilpailun suurin kala
2. Pekka Miettinen 479 g
3. Simo Kuittinen 302 g
4. Markku Tiainen 125 g
5. Kari Jalkanen 102 g
6. Olli Simanainen 93 g
7. Ilkka Ämmälä 24 g
8. Niilo Immonen
Antti Tukiainen
Riku Ekman

Järvelle lähtijät kuvattiin, jotta saatiin tarkistettua palasiko kaikki punnitukseen. Lähtijöitä muistutettiin turvallisuudesta ja pilkkijöille jaettiin jäänaskalit ennen lähtöä.

Jokainen vuorollaan vetäisi saaliinsa punnitukseen ja jännitys tiivistyi.

Olli Arponen vetäisi lopuksi siian pussista ja kylläpä on helppo hymyillä voittajan!